Emännöintitoimisto Aamu, kuvassa vasemmalta kiinteistöpäällikkö Hannu Mäkelä, palvelumestari Päivi-Leena Heinänen ja yrityksen palveluista ja asiakkuuksista vastaava Jussi Laukkanen. Kuva: Juho Kuva.
Isännöintiliitto palkitsee vuosittain isännöinnin rautaisia osaajia ja onnistuneita toimintatapoja. Palkintoraati valitsee finalistit ja varsinaiset voittajat ratkaistaan yleisöäänestyksellä.
Palkintojen teemana on tänä vuonna vastuullisuus. Vastuullisuus on ollut alusta asti yksin Aamun tärkeimpiä arvoja ja siksi ehdokkuus tuntuukin erityisen hienolta.
- Olemme onnistuneet, kun asiakas on tyytyväinen, työntekijä tulee hymyillen töihin ja yritys kehittyy näiden seurauksena, kuvailee Aamun perustajajäsen Jussi Laukkanen yrityksen toimintamallia.
Palvelua asiakkaiden tarpeiden mukaan
Emännöintitoimisto Aamu ei syntynyt sattumalta, vaan yrityksen tarjoamat palvelut on suunniteltu alusta asti vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin. Tavattuaan yli 100 taloyhtiöiden edustajaa Aamun perustajajäsenet saivat selvän käsityksen siitä, mitä asiakkaat isännöinniltä toivovat. Ripeä palvelu, nykyaikaiset järjestelmät sekä pitkäjänteinen taloyhtiön kehittäminen nousivat listan kärkeen.
Aamu on niin itsevarma tarjoamastaan palvelusta, että tarjoaa sille tyytyväisyystakuun: mikäli taloyhtiö ei ole tyytyväinen Aamulta saamaansa palveluun ja saavutettuihin tuloksiin, se saa kuukausiveloitukset vuoden ajalta takaisin. Aamun asiakaspalvelun tavoittaa viiden eri palvelukanavan kautta ja kaikkiin yhteydenottoihin luvataan vastata kolmen tunnin kuluessa.
“Haluamme luottaa siihen, että isännöitsijä oikeasti pitää huolta taloyhtiöstämme“ – Lue hallituksen puheenjohtajan positiivinen kokemus taloyhtiön päivitettyä isännöintinsä Aamuun.
Datan hyödyntämistä taloyhtiön eduksi
Maailman ensimmäinen Emännöintitoimisto johtaa tiedolla ja panostaa läpinäkyvään toimintaan. Aamussa päätökset perustuvat mutun sijasta tietoon, ja niin taloyhtiöiden johtamisessa kuin päätöksenteossakin hyödynnetään mahdollisimman paljon dataa.
Aamun ainutlaatuinen Datapankki sisältää satoja tuhansia rivejä eri taloyhtiöiden tietoja. Tämän taloyhtiötietokannan avulla Aamun analyytikot voivat verrata taloyhtiöitä toisiinsa ja laatia jokaiselle asiakkaalle vuosittaisen benchmarking-analyysin. Tämä analyysi paljastaa, onko taloyhtiön taloudenpito hyvällä pohjalla vai maksetaanko esimeriksi jostain palvelusta liikaa. Tämän läpinäkyvyyden myötä ylisuuriin menoeriin voidaan puuttua tehokkaasti. Seurauksena voivat olla jopa kymmenien tuhansien eurojen säästöt taloyhtiölle.
Lue lisää datan hyödyntämisestä taloyhtiön eduksi.
Työhyvinvointia rakentamassa
Taloyhtiön etu on kaiken Aamun toiminnan keskiössä. Samalla yritys haluaa pitää huolta myös työntekijöistään. Aamussa panostetaan työhyvinvointiin ja koulutukseen. Asiakastyytyväisyyteen sidotut tulospalkkiot ovat yksi tapa palkita tekijöitä hyvin tehdystä työstä.
- Haluamme rakentaa alan parhaan työpaikan. Tällä alalla työuupumus on valitettavasti pinnalla. Pitämällä työntekijöistä huolta voimme pitää myös asiakkaista huolta, Laukkanen toteaa.
Isännöintiliiton palkintojen voittajat valitaan yleisöäänestyksellä. Äänestysaika jatkuu 13.11.2020 asti. Voittajat julkistetaan Isännöintipäivillä 18.11.2020.
Voit lukea lisää finaalipaikan perusteluista Isännöintiliiton sivuilla: https://www.isannointiliitto.fi/ajankohtaista/aamu/